Rikasta sitä mitä haluat elämääsi enemmän. Siirrä syrjään, anna vähemmän tilaa sille, mitä haluat elämääsi vähemmän. Yksi elämä, tässä ja nyt.
Viime vuoteen mahtui niin paljon, että siinä hetkessä ei osannut sanoa mitään. Otti vain vastaan. Ehkä tilanne on nyt sen verran vakaampi, että voi taas alkaa kirjoittaa. Purkaa ja palastella.
Jälkikäteen katsottuna, oli lähellä, etten olisi polttanut itseäni loppuun. Havaitsin sen itsekin, sanoin jopa ääneen, mutta kukaan ei reagoinut mitenkään, hyssytteli vain että no voi, koita jaksaa. Hain ja sain uuden työpaikan ja syksyn aikana on löytynyt tasapaino. Uusi työ on hyvä ja vihdoin tämä kulma elämäni kolmiosta (minä – koti – työ) on jotenkin ojennuksessa.
Myös koti – joka kattaa elämäni lähimmät suhteet ja kotielämän – on itse asiassa aika seesteistä. Tiedostan, että nyt on se hetki, kun rakkaus on läsnä. Haluan ottaa siitä kaiken irti nyt, ei joskus myöhemmin, kun kaikki muu on valmista, mutta rakastettu ei ehkä ole täällä enää.
Mutta se kolmas kulma. Minä. Minä ja minun kehoni. Minun kehoni, joka ei ole koskaan ollut näin suuri. Kehoni, jonka koko on ylittänyt jonkilaisen kynnyksen… enää ei ole kyse ulkonäöstä, se alkaa vaikuttaa siihen mitä voi tehdä. Miten voi tehdä. Huomaan, etten halua lähteä kaikkien kanssa kävelylle. En pysy mukana. Eivät varmaan hekään viuhtoisi menemään ihan samalla tahdilla, jos olisi kolme isoa perunasäkkiä koko ajan matkassa mukana. Keho ei olee enää voimavara. Se tekee asioista vaikeampaa. Kehoon on ilmestynyt kiputiloja. Liikaa kuormaa tukirakenteille. Kehopositiivisuus on yksi asia, kiputilat ja jokapäiväinen kamppailu ihan toista. Häpeä siitä, on epäonnistunut säilyttämään tyttömäisen hoikkuuden kaatuu ensimmäiseen laariin. Fyysinen pahoinvointi kaatuu jälkimmäiseen.
Viime vuoteen sisältyi kaksi merkittävää kohtaamista suurin piirtein ikäisteni naisten kanssa. Toinen ei varsinaisesti ollut kohtaaminen, sillä päähenkilö nukkui ikiunta valkoisessa arkussa. Ihminen, jonka tapasin viimeksi noin 10 vuotta sitten. Tapaamisen jälkeen tiedostin, että haluaisin hänet ystäväksi, mutta koska hänen elämänsä oli jo sen verran täynnä ihmisiä, luovutin. Mutta ihailin häntä etäältä. Hänen iloisuuttaan, pirteyttään, energisyyttään ja sutjakkuuttaan. Ja vaikka hän teki kaiken oikein, juuri niin kuin terveydenhoidon oppaissa käsketään, hän sairastui ja lopulta menetti elämänsä. Jäljelle jäi kysymys miksi sitten minä – viallinen, joka teen asiat väärin – olen vielä täällä?
Toinen merkittävä kohtaaminen oli ystävän kanssa, jota en ole tavannut muutamaan vuoteen. Elämä ja korona ja kaiken maailman asiat ovat aina tulleet eteen. Myös hän oli vuosia kamppaillut kehonsa kanssa ja viime vuoden aikana oli tapahtunut muutos. Eikä muutosta toteutettu yhdenkään internetin käärmerasvakauppiaan tai elämäntapagurun kanssa, vaan terveydenhuollon kautta saatujen palvelujen kautta. Loppujen lopuksi prosessiin sisältyi myös vatsalaukun ohitusleikkaus ja ystäväni voi paremmin. Kun on kevyempi, jaksaa paremmin. Kaikki on kevyempää. Elämä rullaa helpommin. Kivut ei vie energiaa. Peilaan itseäni ystävääni. Olenko minä jo siinä vaiheessa, vai ajattelenko edelleen, että koska itse paino-ongelmani keitin kasaan, itse se pitää myös osata purkaa.
Eilen hakeuduin ensimmäisen kerran HUS:in terveyskyla.fi sivustolle. Tänään jatkan tutustumista. Koska rikasta sitä, mitä haluat lisää.
