Kategoria

Valokuvaus

Kategoria

Tämä oli tänään se hetki, kun näin valoa.

Aiempina vuosina olen nauttinut syksyn pimeistä illoista. Kynttilöistä ja valosta. Tänä vuonna on toisin. Pimeys uuvuttaa. Elämä muuttuu valon odotukseksi. Ei auta edes se, että heräisi aikaisemmin. Pakko tarrata näihin pieniin hetkiin.

Aidan takana on valo ja vapaus. Vilkaisen sitä vaeltaessani tienaamaan elantoani. Taloa ja tilaani. Mun elämää. Meidän elämää.

Ostin kameran ja tykkään siitä.

Vanha minijärkkärini putosi betonilattialle. Sillä samalla hetkellä tiesin, että nyt nousi kuume. Kamerakuume. Tiesin jo ennen kuin tarkistin, että objektiivi otti osumaa. Zoomi lakkasi toimimasta. Ja koska kyseessä on huono zoomi, ei niitä kukaan myy edes käytettynä. Ja koska kyseessä oli minijärkkäri, siihen ei sovi mikään muu linssi. Antaapa olla.

Ajattelin, että ostan pokkarikameran, mutta erilaisten vaiheiden jälkeen päädyinkin ostamaa Nikonin viime kesäisen retroilu-uutuuden, Nikon Z fc. Sanovat melkein kaikkialla, että sisuksiltaan kamera on käytännössä sama, kuin joku vanhempi (hyvä) malli, mutta ulkoasu on saanut inspiraationsa legendaarisesta F2 filmikamerasta.

Ilokseni totesin, että teinivuosien ”valokuvausharrastuksen” merkeissä aktiivisesti käyttämäni Mikkelin valokuvausliike on edelleen täydessä toiminnassa ja myy nyt kameroita kameraliike.fi osoitteessa. Oli suorastaan ilo lähettää jälleen kerran rahaa tuttuun puotiin Mikkelin torin laidalle. Parin päivän odottelun jälkeen tuli helpottava viesti, että posti ei tällä kertaa ole rikkonut eikä kadottanut lähetystä, vaan se on noudettavissa lokerosta. Woop woop!

Omistan entuudestaan neljä kameraa. Canonin filmijärkkärin ja Canonin filmipokkarin. Canonin digijärkkärin (EOS 70D) 50mm kiinteällä lasilla ja sen rikkimenneen Nikonin minijärkkärin.

Uuden kameran käyttöliittymä on ihana verrattuna näihin kaikkiin aiempiin. Ei tarvitse seikkailla valikoissa. Ei tarvitse etsiä nappuloita. Kuvaa ottaessa saan tehtyä kaikki säädöt samalla kun pidän etsimen silmän edessä. Jos joku säätösysteemi ei miellytä, voin itse ohjelmoida namiskoihin juuri ne toiminnot mitkä itse koen intuitiivisiksi.

Kamera on muovinen, mutta samalla se on myös kevyt. Pysyyhän se muovikin ehjänä, kun ei paisko kameraa betonilattiaan. Helppo ottaa mukaan. Kooltaan minun naisen käteen juuri sopiva, miehen kouralle se oli vähän ”ahdas”.

Kittilinssien kuvanlaatu riittää ainakin minun tarpeisiin vallan hyvin. Mukana tuli 16-50 mm zoomi ja lisäksi hankin 50-250 mm zoomin, joka on kit-paketissa huomattavasti edullisempi kuin jälkikäteen hankittuna. Paras kamera on se, mitä tulee käytettyä ja tämä kamera ei todellakaan jää hyllyyn keräämään pölyä.

Tämä on nyt jo, parin viikon kokemuksella mulle ehdottomasti se THE KAMERA.

10/90

Yksi lohko yhdeksästä valmis. Vielä 8 samanlaista ja sitten… on syyskuu. Päivä kerrallaan, suoraan kohti.

Heräilee satunnaisia ajatuksia. Mitä jos tämä kaikki ei vaikutakaan mitenkään mihinkään? Mitä jos keho pysyy ennallaan ja kaikki hypetys on huijausta? Mikä sitten ärsyttäisi eniten? Eli mitä haluaisin eniten?

Haluaisin pienemmän rinnanympäryksen. Haluaisin, että nämä rintalihasten edessä hölskyvät jättimäiset ja painavat pörpylät jotenkin vain sulaisi pois. Haluaisin ostaa alusvaatteeni ketjukaupoista tai marketeista. Haluaisin maata vatsallani ilman asettelua. Haluaisin tuntea t-paidan keveänä vasten rintakehää. Haluaisin… haluaisin, että ne vain kutistuisi ja olisin vapaa.

Mietin myös miltä tuntuu hyppiä ilman hölskyvää mahaa. Pitäisikö tämä nykyinen muffinssi jotenkin köyttää kiinni, ettei iho veny hyppiessä?

Huomenna on lepopäivä. Ohjelmassa on keveä 12 minuutin jooga. Tuntuu kivalta ajatukselta, ettei huomenna tarvitse prässätä.