Menossa on kolmas kesä Keltaisen talossa ja minulla on ikioma, omin voimin raivattu perunamaa. Kävimme viime vuoden keväällä Hankkijalla jostain syystä ja sieltä tarttui heräteostoksena mukaan 10 kilon säkki Siikli perunansiementä, joille tietenkin täytyi kaivaa perunamaa.

Kaikki alkoi keväisenä lauantaina, kun mäyräkoira jumittui taas kerran paikoilleen ja piti keksiä sellaista tekemistä, mitä voisi tehdä tässä paikassa juuri nyt.
Piirsin sulavaan hankeen puutarhan ääriviivat ja iskin kulmiin risut pystyyn. Viritin langat kulmarisujen väliin ja iskin lisää risuja pystyyn lankoja pitkin. Loppujen lopuksi näistä risuista tulikin risuaidan pystypuita.

Pihalla on vuosia levossa ollut perunapelto, että ei nyt ihan suosta tarvinnut lähteä liikkeelle. Tallin takaa löytyi kyllä puutarhajyrsin, joka tallista löytyneen käyttöohjekirjan mukaan oli otettu käyttöön vuonna 1981. Härveli oli kuitenkin jyrsimisensä jyrsinyt ja toimitimme sen sorttiasemalle. Katselin aikani uusien jyrsimien hintoja; muutama ihan kohtuullinen versio olisi löytynyt huutokaupoista tai torista. Mutta olemattomalla budjetilla päädyin kuitenkin hankkimaan yhden Fiskarsin vaihtopää varren mihin saa kiinnitettyä erilaisia päitä. Omaan välinevalikoimaan kuuluu rautaharava, joka on yksi parhaista hankinnoista puutarhaani, sekä nurmikonrajaaja, jolla olen nitkuttanut pellon päälimmäisen kerroksen siististi rikki.

Piharakennuksesta löytyi valmiina teräväpiikkinen heinähanko, jolla sain kaivettua maasta heinällä ja rikkaruohoilla kuorrutetun pintakerroksen. Minä kaivoin ja mies rahtasi multapaakkuja kottikärryillä tontin rajalle, jonne ajateltiin tehdä pieni valli, johon istuttaa ruusuja ja sen semmoista.

Kun pintakerros oli saatu pois, alkoi maan kääntäminen. Piharakennuksesta löytyi myös suhteellisen uudenkarhea perunakuokka, jolla parhaani mukaan möyhensin kovaksi pakkautunutta savimaata ja poimin samalla joukosta rikkaruohojen (lähinnä voikukkien) juuria. Jälkikäteen ajateltuna tämä vaihe olisi varmaan sujunut paremmin hieman toisenlaisella kuokalla, mutta niillä mennään mitä käytettävissä on. Hiki virtasi ja lihakset huusi hallelujaa äkkinäisesti alkaneesta fyysisestä rasituksesta, mutta palkkiona oli n. 16 metriä kahden vaon perunamaata.

Ennen perunoiden istutusta kippasin savimaan sekaan pussikaupalla mustaa multaa ja lopulta päästiin perunoiden istutusvaiheeseen. Koko prosessin ajan touhussa oli mukana mäyris, joka on muuten todella näppärä vakojen kaivamisessa. Harmi vain, ettei hänen näkemyksensä vakojen suunnasta oikein vastaa omaani. Jonkin verran oli myös epäselvyyttä siitä oltiinko istuttamassa perunoita vai kaivamassa niitä ylös.

Maasta se pienikin ponnistaa
Perunanvarret kasvaa. Istutin sarkojen päätyihin samettikukkia vetämään puoleensa mahdollisten tuholaisten huomion.

Alun perin oma ajatukseni oli, että jos jokainen peruna tekee n. 5 poikasta, meillä olisi kauden päätteeksi noin 50 kiloa perunaa. Joka on n. 45 kiloa enemmän kuin olemme yleensä tottuneet vuodessa käyttämään. Peruna on jostain syystä arjessa unohtunut, riisi ja pasta ovat vallanneet perunoiden tontin helppokäyttöisyydellään. Arvioni meni metsään. Perunaa tuli loppujen lopuksi yli 120 kiloa. Tämä tietysti aiheutti kysymyksen, että miten ja missäs nämä nyt sitten säilötään? Ei minulla ole mitään +4-6 asteessa stabiilisti pysyvää pimeää tilaa, jossa ilma kiertää. Paitsi kaupunkikodin jääkaappi…

Erilaisista ohjeista löysin tiedon, että perunat pitää saada nopeasti pimeään, etteivät ne viherry. Missään ei mainittu, että perunoiden kannattaisi antaa vähän kuivahtaa, etteivät ne ala mätänemään. Loppujen lopuksi päädyin kauppaamaan artesaanipottuja työkavereille ja kärräsin kolmen kilon pusseja sukulaisille ja tuttaville. Ja meidän jääkaapissa oli jokaisella hyllyllä isoja, puisia viinilaatikoita täynnä perunoita. Viimeiset omat perunat syötiin pääsiäisenä.

Talosta ei löytynyt valmiina kappamittoja, joten tein sellaiset itse.

Tänä keväänä Hankkijalle mentiin nimenomaan perunoita varten. Kun muiden kaupunkikodeissa ikkunalaudoilla on viherkasveja ja koriste-esineitä, meidän ikkunalautoja koristi muutaman viikon ajan 15 kiloa itämään otettua siemenperunaa. (10 kiloa Siikliä ja heräteostoksena 5 kiloa Annabelleä: pussissa luki maailman paras peruna, joten pitihän sitä kokeilla. Mainostuksen uhri…)

Istutus meni ehkä aavistuksen myöhäiseksi, kun kuumien kelien takia ei jaksanut ja pystynyt tekemään toista perunapenkkiä tämänvuotisille perunoille. Onneksi kesäkuun alkuun mahtui yksi viileämpi viikonloppu, jonka aikana urakoin kasvimaalla ja kaikki 15 kiloa saatiin lopulta maahan.

Varret ovat hyvässä alussa ja multauksen jälkeen saa keskittyä odottelemaan. Elokuun loppupuoliskolla voinee alkaa kaivelemaan tämän kauden ensimmäiset omat perunat esille. Oletettavasti tänä vuonna tulee vielä enemmän perunaa, joten luvassa on taas perunoihin liittyvää puuhaa, kun ”perunapirssi” lähtee jakelemaan perunapusseja.

Kirjoita kommentti