Tänä vuonna Joulu tarkoittaa ennen kaikkea pientä lomaa ja hengähdystaukoa. Aloitin vakituisen työn maaliskuun alussa ja siitä lähtien olen tehnyt töitä. Kesälomia ei tietenkään ehtinyt kertyä, joten kesätauon virkaa toimitti kymmenen päivän palkaton paussi juhannuksesta alkaen. Ylipainosta ja heikosta yleiskunnosta huolimatta sairaslomapäiviä ei ole ollut tarvetta pitää ainottakaan, joten oma aika on ollut viikonloppujen varassa.
Juuri nyt on Joulupäivä. Istun keittiön pöydän ääressä ja kuuntelen eilen radiosta lähetettyä joululauluohjelmaa. Eilen, aattona, ei ehtinyt. Piti leipoa ja kokkailla… Valmistella Joulua niin suurella touhulla, että kun lopulta illalla oli ruokailun aika, olin niin väsynyt kaikesta ettei ruokakaan maistunut miltään. Onneksi tänään ei tarvitse mitään. Riittää, että on vain läsnä omassa elämässään. Katselee ympärilleen, nauttii valosta ja valkeudesta, muutamista koristeista, joita on jaksanut kaivaa esille ja musiikista. Kas, lauluopehan se siellä laulaa Sylvian joululaulua. Syödä ja nukkua. Pikkuhiljaa avata ajatuksia kaikkeen mukavaan, mikä edessä häämöttää. Kaikkiin mahdollisuuksiin. Kaikkea mitä saa tehdä. Mutta ensin levätään. Ollaan vaan.