Kesä, ihana kesä. Yksi hento kysymys? Mahtuvatko vanhat kesävaatteet tänä vuonna päälle?
Ainakin lemppari kotimekko menee vielä. En siis ole koronavuoden aikana suurentunut kovin paljoa. Mutta en todellakaan ole myöskään pienentynyt. Paitsi hetkellisesti fyysisesti rankan työkeikan yhteydessä. Heti kun parin viikon rankka rypistys loppui, pehmusteet palasivat. Se perinteinen tarina.
Tässä kohtaa olkapäällä huomauttelee itseriittoinen Miss-fit, että ihan oma syy kun et treenaa. Miss-fit järkyttyy vielä enemmän kuullessaan, että peruutin kuntosalijäsenyyteni muutaman vuoden kuukausimaksuja makseltuani. Kävin salilla viime vuonna yhteensä 0 kertaa. 359€ kiitos! Olen käynyt tänä vuonna salilla 0 kertaa. 179€ kiitos!
Face the facts: Kuntosalilla käyminen ei vaan ole minun lajini.
Miksi uida vastavirtaan jos voi uida myötävirtaan? Tehdä jotain mistä tykkää. Joka luonnistuu. Joka innostaa. Jos nyt pidänkin tuon saman 359€/vuosi budjetin liikuntaharrastuksiin ja kuntosalijäsenyyden sijaan pistäisinkin rahan lajiin, josta pidän ja jota teen mielelläni?
Ja mikäs se sellainen laji sitten on? Tanssi. Tennis ja sulkapallo. Näistä vaihtoehdoista tanssi on se, minkä pystyy toteuttamaan missä vain milloin vain ilman sen kummempia välineitä. Poppi soimaan ja ”jos tanssit, tanssi kunnolla ja tanssi niin kuin nainen. Älä laske askeleitas, anna mennä ” niin kuin laulussa sanotaan.
Minulla oli jokus 10+ vuotta sitten mahdollisuus osallistua Marko Keräsen vetämille Bailatino kursseille. Tunnin ryhmäliikuntasetti, jonka askellus perustui lattaritansseille. Muistan, että tykkäsin siitä hirveästi. Ja koska asioiden pitää aina tapahtua päällekkäin, toinen kahdesta kellonaikaan sidotusta harrastuksestani tunki tanssituntien päälle ja niin minä päädyin istumaan kokouksissa sen sijaan, että olisin hytkynyt tanssitunneilla. Bailatino meni pois muodista ja minulla elopainon nousu lähti kiihtymään. Se tavallinen tarina.
Pari vuotta (!) sitten verkon stalkkerirobootit päätyivät kerrankin tekemään minuudestani oikeansuuntaiseen päätelmän ja facebook alkoi mainostaa minulle Figure 8 nimistä verkkotreenauspakettia, jonka pohjana on lattaritanssit ja lantion kahdeksikkoa kiertävä perusliike. Hintaa amerikkalaiseen makeaan ostos-tv tyyliin mainostettavalla paketilla taisi olla huikeat 39€. Pari päivää katselin videoita onnellisena ja tyytyväisenä siitä että tämä oli just sitä mitä olin kaivannut. Ripustelin pyykkejä narulle talon pyykkituvassa ja mallailin askelia.
Sitten tuli elämä ja sata pientä ”ongelmaa”, jotka ihminen, jonka ensisijainen tavoite on ettei halua häiritä ketään olemisellaan ja tekemisellään, kohtaa. Ensinäkin missä meinasin treenata? Kotona, jossa on joka suuntaan ikkunoita ja naapurit näkee kummallisen koikkelehtimiseni. Eikä meillä ole tarpeeksi vapaata lattiapinta-alaa. Alakerran naapureilla putoaa varmaan valaisimet katosta, kun alan 90kg massallani vähän hypähtelemään. Eikä ole treenivaatteitakaan. Ja missä välissä tässä ehtii tanssimaan, kun pitää tehdä töitä ja ylläpitää kotia ja tehdä remonttia ja viedä koira pihalle, eikä se koira kävele ja pitää tehdä ruokaa ja nukkua tarpeeksi. Ja sinne kaiken alle hautautui Figure 8.
Kuulen, kuinka olkapäällä istuva Miss-fit huomauttaa näsäviisaasti, että se on vain valintakysymys miten ja mihin aikansa käyttää. En tiedä. Ehkä joku kokee tuollaisen puheen kannustavana.
Minusta tuntuu, että liikunnan aloittaminen pitkällisen pysähtyneisyyden jälkeen on samantyyppisesti herkkä asia, kuin päihteistä irtautuminen pitkän käytön jälkeen. Haluaa muutosta, mutta ylitettävänä on häpeä. Miten olen tällaiseen tilaan päätynyt? Tarvitsee kannustusta. Ihmiseltä, joka ymmärtää, että muutos ei tapahdu niin, että alan vain toimimaan niin kuin ihminen, joka on koko ikänsä liikkunut, treenannut, kilpaillut ja pärjännyt.
Miss-fit huomauttaa taas: Teet vaan niin kuin ne toiset tekee ja sitten kaikki muuttuu paremmaksi. Jos ne pystyy, pystyt sinäkin! Mene matkoihisi siitä, tuhahdan perään.
Prosessi on hidas. Päivä kerrallaan. Visiossani päivät muuttuu viikoiksi, viikot kuukausiksi. Liikunta liittyy osaksi elämää. Löytää paikkansa aikataulussa. Muuttuu ehkä mieluisaksi. Liikunnasta tulee systeemi enemmän kuin yksittäisiä suorituksia. Pienii askelii.
Latasin uudelleen Figure 8 apin. Siitä oli tässä välissä ilmestynyt uusi versio. Pääsin kirjautumaan sisään. Pääsen tanssimaan. Päätän olla välittämättä naapureista. Pistäköön verhot kiinni jos eivät halua nähdä. Kaipa ne alakerran naapuritkin tulevat valittamaan ryskeestä, jos sitä tulee liikaa. Päättäkööt itse.
Kyllä. Tähän vyyhtiin kietoutuu niin monia asioita: omien rajojen löytäminen, taipuvuus läheisriippuvaisiin ajatusmalleihin ja kiltin tytön syndrooma. Häpeä.
Kokeilen. Vaikka vartalon muoto onkin tällä hetkellä enemmän tyyppiä norppa, lantio on edelleen ihan yhtä irtonainen kuin Keräsen bailatinotunneilla. Tää on mun laji!
P.s. Ja sitten jossain vaiheessa kävikin ilmi, että Figure 8 – Body FX treeniohjelmien luoja ja vetäjä Jaana Kunitz onkin lentänyt maailmalle Taivalkoskelta.