Tag: hirsitalo

  • Katson maalaismaisemaa ja ymmärrän… Ensivisiitti talolla ja tilalla

    Viime viikonloppu oli eka viikonloppu talollisena ja mikrotilallisena.

    Taloon tutustumisen lisäksi ohjelmanumerona oli kaupunkikodin naapurilta lainatun vinttikomeron tyhjennys. Olin muutama vuosi sitten pakannut aikaisemman elämäni vaatturina laatikoihin ja kasseihin ja kiikuttanut sen vinttiin. Täydellisellä ajotuksella, naapuri pyysi tyhjentämään sen juuri tähän saumaan, kun romppeiden lopullisen kodin avaimet on hallussa.

    Jottei kaikki olisi liian ruusuista, komero sattui olemaan ikkunan kohdalla ja koska nykyaikainen rakennuslaatu on mitä on, ikkunanpuitteet eivät ole tiiviit ja kaksi kassillista märkiä ja haisevia kankaita suunnisti suoraan päätä roskikseen. En suostu edes miettimään mitä ihanuuksia siellä menikään pilalle… Lukuunottamatta kahta pakkaa, jotka koitan vielä pelastaa piimällä ja kuumalla vedellä. Katsotaan kuinka käy. Suurin osa materiaaliaarteistani oli kuitenkin selvinnyt vinttivarastoinnista ilman vaurioita ja se on suuri helpotus.

    Peltoläntti jatkuu kuuselle asti.

    Talolla kuljeskeltiin ihmetellen, että tämäkö on nyt sitten meidän, hyvässä ja pahassa. Koko hankintaprosessi kävi niin nopeasti, että kaiken sisäistämiseen menee hetki. Lisäksi on opeteltava elämään sen tunteen kanssa, että tässä talossa ja tällä tilalla ei valmis ole sellainen käsite, johon kannattaa ripustautua. Tekemistä ja kunnostettavaa riittää tuleville vuosille ja siitä on ihan turha tehdä erityistä stressinkohdetta. Pidetään ensisijaisesti huoli siitä, että talo ei mene ainakaan huonompaan kuntoon.

    Alahirsi alkaa olemaan valmis vaihtoon.

    Ounastelin jo aiemmin, että alimpia hirsiä ehkä joudutaan vaihtamaan, eli talo pitää ”kengittää”. Ja tosiaan, viikonloppuna tehtii sukellus talon alla sijaitsevaan kellariin ja näkyvissä olevalla pätkällä ei jää epäselväksi, että lahovaurioita on. Sen sijaan väliseinän alin hirsi näytti olevan priimakunnossa, joten talo ei ehkä ihan ensi tilassa ole romahtamaisillaan. Mutta verkot on heitettävä joka tapauksessa vesille, että löytää jostain tarkoitukseen sopivia vanhoja hirsiä. Tämä tarkoittaa myös sitä, että ennen pitkää kaikki alimman kerroksen lattiat on avattava. Lopputuloksena tulee varmaan olemaan se, että koko pohjakerroksen saa siinä vaiheessa laittaa uusiksi. Jää nähtäväksi miten paljon joutuu hankkimaan uusia materiaaleja ja miten paljon voi kierrättää vanhoja, olemassaolevia.

    Tein ensimmäiset hankinnatkin: De Waltin akkukäyttöinen trimmeri pihan perkaamiseen ja oma postilaatikko. Mun eka oma postilaatikko! Lisäksi ostettiin heräteostoksena syyslannoitetta, jonka ajattelin levittää marjapensaiden juurelle. Olin alunperin ajatellut ostaa mustaviinimarjan taimia, mutta katseltuani vähän tarkemmin ryteikköä, siellähän niitä olikin jo valmiina 8 kappaletta. Jos ne joskus alkaa hoidon ja lannotuksen innoittamana voimaan paremmin ja tuottamaan marjoja, saattaa olla, etten useampaa pensasta edes jaksaisi tyhjentää.

    Villiintynyt puutarha ja marjapensaat.

    Ehdin testailla trimmeriä sen verran, että muutaman pensaan sai esille. Ryteikössä näytti olevan myös jotain liljan näköisiä, joten on siinä joku joskus yrittänyt jonkinlaista puutarhaa ylläpitää. Yhden pensaan sain kitkettyä ja lannoitettua. Alku se on pienikin alku.

    Piharakennuksesta löytyi kottikärryt ja harava.

    Tulevia hankintoja tulee olemaan ainakin kompostori, joka tilalta yllättäen puuttuu kokonaan. Sen sijaan erilaisia rytöläjiä löytyy sieltä täältä. Niistä akuuteimmin toimenpiteitä kaipaavat pihalla rikki paisunut akku ja piharakennuksen takaa löytynyt auton moottori. Sitä jää aina vähän ihmettelemään, että onko se ongelmajätteiden vieminen asiaankuuluvaan paikkaan oikeasti NIIN vaikeaa…

    Rytöläjät, joista löytyy myös halkoja.

    Tontti yllättää monipuolisuudellaan. Sieltä löytyy pellon ja niityn lisäksi pieni haavikko, pieni kangasmetsäläntti, pihaa ja perunapeltoa, villiintynyt puutarha ja kalliokukkula. Parin päivän ihmettelyn jälkeen alkoi jo muodostua hentoja ajatuksia siitä mihin suuntaan pihaa voisi lähteä kehittämään. Mitä pensaita voisi yrittää siirtää ja minne.

    Voiko näin hienon ja ison tuijan kaataa? Se on liian lähellä taloa ja sumputtaa sen totaalisesti.
    Syreeniaita on liian lähellä taloa. Kattoa ei pääse huoltamaan kunnolla. Ajateltiin kokeilla jos nämä saisi siirrettyä.
  • Mun talo 💛

    Siinä se nyt on. Minun keltainen talo. Minun piha ja pelto. Minun verstas. Minun rönsyilevät haaveet. Minun mukana talossa kulkee mies ja mäyräkoira. Siellä on kaikille sieluille jotain.

    Tasan kuukausi sitten matkailimme katsomaan taloa ja tilaa. Kuukautta myöhemmin istuimme pankissa odottamassa rahansiirron toteutumista. Sain avaimet kouraani ja toivotukset tulevaisuuteen. Kotimatkalla ostin kaupasta Fazerin pienen suklaakakun, joka popsittiin iltaruoan päätteeksi, uuden talon kunniaksi. (Kakku oli muuten sen verran hyvää, että uskaltaa jopa suositella pienen kakun tarpeeseen.)

    Kaikki lutviutui jotenkin helposti. Löytyi pankki, jossa sai kommunikoida ihmisen kanssa erilaisten robottien ja appien sijaan. Ja löytyi se mun paikka minimaalisella hakemisella.

    Sitä kuulee tarinoita ihmisistä, jotka etsivät ja etsivät, eivätkä löydä mieluisaa. Ehkä löytämisen helppouteen vaikutti sekin, että minun toiveet ja odotukset eivät ole ihan niitä tavanomaisimpia. Tai sellainen olo tulee ainakin katsellessa tv:n sisustusohjelmia, joissa jahdataa jotain tietynlaista luksusta. Isoja, valkoisia huoneita, harmaita lattioita, korkeakiiltoisia keittiöitä. Kipsiseiniä ja mdf-levyä.

    Minä sen sijaan riemastuin, kun kuulin, että talossa on hirsirunko. Oikeeta puuta! Vanhaa ja tiheäsyistä. Minä riemastuin siitä, että talo saa hengittää. Siitä ei ole pakko tehdä muovipulloa. Talossa saa olla väriä. Talossa saa olla rönsyilevää. Talossa saa näkyä, että siellä eletään ja tehdään asioita. Pihalla riittää lääniä ja omaa rauhaa. Mahdollisuutta viljellä tai olla viljelemättä. Tila edustaa vapautta valita juuri niitä asioita mitä minä elämässäni haluan.

    Lauantaina retkeillään tilalle ensimmäisen kerran. Otetaan rauhallisesti ja tutustutaan rauhassa. Tongitaan ja katsotaan mitä löytyy. Kierretään rajat ja yritetään ymmärtää mitä pitää hankkia, mitä tarvitaan ja mitä löytyy jo valmiina. Mitä tehdään ensimmäiseksi. Pari hassua päivää vielä…