Tänä vuonna Joulu tarkoittaa ennen kaikkea pientä lomaa ja hengähdystaukoa. Aloitin vakituisen työn maaliskuun alussa ja siitä lähtien olen tehnyt töitä. Kesälomia ei tietenkään ehtinyt kertyä, joten kesätauon virkaa toimitti kymmenen päivän palkaton paussi juhannuksesta alkaen. Ylipainosta ja heikosta yleiskunnosta huolimatta sairaslomapäiviä ei ole ollut tarvetta pitää ainottakaan, joten oma aika on ollut viikonloppujen varassa.
Juuri nyt on Joulupäivä. Istun keittiön pöydän ääressä ja kuuntelen eilen radiosta lähetettyä joululauluohjelmaa. Eilen, aattona, ei ehtinyt. Piti leipoa ja kokkailla… Valmistella Joulua niin suurella touhulla, että kun lopulta illalla oli ruokailun aika, olin niin väsynyt kaikesta ettei ruokakaan maistunut miltään. Onneksi tänään ei tarvitse mitään. Riittää, että on vain läsnä omassa elämässään. Katselee ympärilleen, nauttii valosta ja valkeudesta, muutamista koristeista, joita on jaksanut kaivaa esille ja musiikista. Kas, lauluopehan se siellä laulaa Sylvian joululaulua. Syödä ja nukkua. Pikkuhiljaa avata ajatuksia kaikkeen mukavaan, mikä edessä häämöttää. Kaikkiin mahdollisuuksiin. Kaikkea mitä saa tehdä. Mutta ensin levätään. Ollaan vaan.
Kanteleen Keltainen Talo lumipuvussa.Suuri metsästäjä bongasi pellolla kauriita.
Parin vuoden nurkissa pyörimisen jälkeen oli mukava ajatus järjestää pienet juhlat 40-vuotisen elämäni kunniaksi. Samalla saattoi kutsua lähipiirin ihmiset ihmettelemään uusinta hullutustani, nimittäin tätä taloa ja tilaa, jota ehkä aletaan kutsua Kanteleeksi.
Juhlien järjestäminen pitkän työviikon päätteeksi paikassa jossa on käynyt kolme kertaa, ei välttämättä ole sellainen tempaus, jota varauksetta suosittelisin muille. Varsinkin kun samaan viikonloppukokonaisuuteen yhdistää vielä työhuoneen purun ja roudaamisen.
Käytiin pakkaamassa paku täyteen rompetta torstai-iltana, perjantai-ilta kului pullan leivonnan parissa ja lauantaina herättiin aikaisin juhlapäivään. Menomatkan varrella kurvattiin vielä Mäntsälän Citymarkettiin hakemaan suolaiseksi tarjottavaksi hulppean hyvät (ja edulliset) täytetyt lohipatongit ja muita tykötarpeita, sekä kasa siivoustarvikkeita ja muuta hyödyllistä sälää.
Kuuma vinkki pohjoiseen matkaaville; Mäntsälästä saa näppärästi ja edullisesti matkaan mukaan hyvät eväät, joilla pärjää perille asti.
Kanteleelle saavuttiin lopulta puolisen tuntia ennen ensimmäisiä vieraita, joten kiirehän siinä sitten tuli. Pöytäliina pöydälle, pikainen kattaus, kahvinkeitin esille ja mango-sitruuna-alkujuomaa sekoittamaan. Mekon ehdin kiskaista päälle, mutta kaikenlainen muu ehostautuminen jäi tällä kertaa väliin.
Ennakko-oletukseni siitä, että kaikki änkeytyy kuitenkin keittiöön piti paikkansa. Ilmatila oli viileähkö, koska hellaa ei ehditty lämmittää ennen vieraiden saapumista. Ehkä parempi niin, sillä suurimman osan vieraista lähdettyä hellakin herätettiin henkiin ja saatiin se ilmeisen pakollinen savuhönkäys sisään. Savun määrä jäi onneksi loppujen lopuksi aika pieneksi ja päästiin jatkamaan oleilua kotilieden lämmössä.
Kaiken päätteeksi köröteltiin kotiin saunaan ja nukkumaan; valmistautumaan seuraavan päivään, joka sisälsi lisää vieraita ja ensimmäisen pakettiautoretken. Takatilaan oli pakattu puolet verstaan sisällöstä. Ensi viikonloppuna rahdataan loputkin ja jos luminen talvi ei heti iske päälle, päästään marraskuussa myös rakentamaan uutta verstasta toimintakuntoon. Sitä ennen pitää talliin hankkia pari sähköpatteria, jotta saadaan talven yli pidettyä peruslämpö yllä ja puutavara kuivana.
Kuvien ottaminen jäi taas kerran väliin kaiken vauhdin ja vilskeen ohessa. Tarjoiluista ehdin ottaa ensimmäisen kuvan juuri ennen tiskejä, kun kaikki vieraat olivat jo lähteneet ja pöytä oli täynnä käytettyjä astioita. Tarjoiluista tuli kuitenkin kehut; ei se näkö vaan maku ja mikään ei loppunut kesken.
Tilukset tuli viikonlopun aikana esiteltyä useampaan kertaan. Oli myös hauskaa, miten eri asioihin eri ihmiset kiinnittivät huomiota. Yksi osoitti minulle talon kauniit peilit, jotka olin itse missannut. Toinen vieras löysi vajasta tahkon ja kolmas jättimäisen viikatteen. Neljäs ihastui vanhaan, UPO:n linkoon. Veikkaan, että näitä löytöjä tehdään vielä pitkän aikaa. Positiivista oli myös se, että useammasta suusta kuului halukkuutta osallistua mahdollisiin talkoisiin…
Oli myös mukavaa kuulla, että pihapiirin jännät, hyvät vibat kantautuivat muidenkin tajuntaan. Että paikassa on jotain sellaista viehättävää, mikä auttaa ymmärtämään sitä miksi päädyin tilan ostamaan. Minua varoitettiin ahdistumasta edessä häämöttävän työn määrästä. Nyökkäilin ja totesin, että en aio unohtaa sitä, että ostin ison autotallin verstaaksi ja siinä kyljessä tuli sitten mukana kaikenlaista muuta. Kyllä se siitä.
