19/90
Hyvää Juhannusta! Tänään alkoi kymmenen päivän lomani, jonka voimalla pitäisi jaksaa ensi kesään. Päivällä nukuin vähän univelkoja pois. En tiedä onko kyse työn aiheuttamista ylikierroksista vai kropan kokemasta järkytyksestä, kun olen alkanut tarjoilemaan sille yllättäen säännöllisesti fyysisiä virikkeitä, mutta yöunet ovat jääneet viime aikoina tuntikaupalla liian lyhyiksi. Helteinen keli ei myöskään ole erityisemmin edistänyt asiaa.
Juhannusta vietämme kotosalla. Päiväunien jälkeen olen kokkaillut perunasalaattia, savustanut kalaa ja tehnyt jälkiruoaksi mansikkapiirakan. Ja siinä ohessa tein ohjelmani mukaisen jumpan. Ohjaajalla siihen kului 15 minuuttia, minulla melkein 30.
Se nyt vaan on vähän eri asia tehdä liikkeitä, joissa vastuksena on kehon paino, kun on timmissä kunnossa oleva 56 kiloinen verrattuna rapakuntoiseen 90 kiloiseen. Itsellä on 10 toistoa kasassa, kun toinen on jo pyöräyttänyt 20 ja siirtyy seuraavaan liikkeeseen. Päätin silti sinnikkäästi puskea eteenpäin.
***
Tälle viikolle tuli yksi ylimääräinen ”lepopäivä”, joka siis tarkoitti sitä, että 12 tunnin päiväohjelman päätteeksi ei vaan enää jaksanut revetä tekemään pitkältä tuntuvaa, rankkaa treeniä. Toisin kuin ennen, tästä ei aiheutunut mitään ”apuanytonkaikkipilallajaepäonnistunutta” tunnelmaa, vaan jatkoin siitä mihin jäin. Ajatuksena, että tää on nyt mun elämä, eikä mikään projekti, joka joko onnistuu tai ei onnistu ja jos ei onnistu, niin palaan vaan siihen entiseen rötväilyyn.
Vaikka koko on pysynyt suht samana, koska en ole vielä tässä vaiheessa tehnyt kauheasti muutoksia ruokailujen suhteen (ja tälle viikolle on sattunut naaman eteen ehkä vähän enemmän herkkuja), keho tuntuu kuitenkin aika paljon vetreämmältä. Liikkuminen ja oleminen on jotenkin kimmoisampaa. Ja voimaa on selvästi enemmän, vaikkei se mitään huikeaa tasoa ole vieläkään. Sydämentykyttelyt ovat myös jääneet pois, joka on aika iso helpotus.