Tänään tein puutöitä. Ei mitään asiakastöitä, vaan itselle, kotiin. Ihanaa ja innostavaa!
Vimevuotisten auringonkukkien siemenistä on tänä vuonna tulossa 16 uutta auringokukkaa ja kuudessa taiomessa on jo kukkanuppu tekeillä. Alkaa tulla kiire siirtää ne taimiruukuistaan pihan puolelle, parvekkeen kaiteelle, josta saavat sitten auettuaan taas vilkutella kadun kulkijoille. Viime vuonna kukat puhkesivat elokuun puolivälissä, joten tämä keskikesäinen aikataulu tuli hieman yllätyksenä. Ahkeralla lannoituksella saattaa olla vaikutusta asiaan.
Koska taimia on paljon, ihan pieni purkki ei nyt riitä. Tulinpa sitten tehneeksi summamutikassa 70cm pitkän ja 21cm korkean kukkalaatikon parvekkeen kaiteeseen kiinnitettäväksi. Materiaaliksi valikoitui tällä kertaa OSB-levyn jämäpaloja. Minulla ei ole hajuakaan miten OSB-levy kestää pihailmaa, tuulta ja sadetta, mutta tuleepahan nyt nähtyä. Jos tuo laatikko nyt syksyyn asti pysyisi kasassa… ensi vuonna voi tehdä uuden. Kiinnitys ja istutus saa vielä hetken odottaa, koska ensin pitää pintakäsittelyvahan vähän kuivahtaa. Jostain pitää saada myös multaa. Tavoitteena olisi, että ensi viikonloppuna kukat pääsisi istuttamaan.
Kukkalaatikon lisäksi väsäsin väliaikaisen uunikaapin päälle väliaikaisen tason vanhan ikeakaapin ovista. Sekin odottaa vielä pintakäsittelyä ennen käyttöönottoa. Tuntuu hyvältä saada aikaiseksi asioita, jotka ovat olleet pitkään pitäisi tehdä listalla. Samalla tuntuu siltä, että pääsee askel askeleelta lähemmäs sitä hetkeä, kun pääsee sahailemaan uuden keittiön kaappien osia. Koska työpajani on postimerkin kokoinen ja työkaluvalikoima on rajallinen, on täytynyt tehdä vähän testausta, että löytää tekniikat, jolla niinkin ison projektin kuin ison keittiön kaapit saa parhaiten toteutettua. Tässä vaiheessa alkaa olla jo aika selkeä kuva mitä ja miten aion tehdä, joten keittiöhän on jo melkein valmis…
* * *
Tänään on kahdeksas päivä 90 päivän treeniputkestani. Kuukauden kivuliain päivä, joka on saanut henkisen innokkuuden tehdä päivä hikitreeni laskemaan pohjamutiin. Hiostava auringonpaiste ei mitenkään erityisesti edistä asiaa. Tämä on kuitenkin varmaan juuri se hetki, jolloin nimenomaan pitää potkaista itsensä syvään päätyyn pomppimaan haarahyppyjä ja tekemään niitä perhanan vatsarutistuksia ja askelkyykkyjä. Kynnys aloittaa – jatkaa – nousee koko ajan ja kohta en sitten enää taas ylläkään siihen ja alan keksiä loputtoman litanian erilaisia syitä. Väsyttää. Nukuttaa. Ajattele miten kiva on sitten nukkua, kun on ensin kunnolla tiristellyt lihaksia.
